Maastopyöräilyä tuntureiden, ikimetsien ja avaran luonnon keskellä

Koe jotain koskematonta kahden tunturin välissä. Pyhä-Luosto on yksi Suomen monipuolisimmista maastopyöräilykohteista, jossa polut kulkevat ikimetsissä, tunturimaisemissa ja kansallispuiston ainutlaatuisissa maisemissa sekä Pyhä Flow alamäkipyöräilyreitillä. Alue tarjoaa elämyksiä niin aloittelijoille, aktiiviharrastajille kuin pitkien pyöräseikkailujen etsijöille.

Sulan maan aikaan maastopyöräily on sallittua useimmilla Pyhä-Luoston kansallispuiston merkityillä reiteillä. Kansallispuistossa pyöräiltävää löytyy lähes 100 kilometriä, ja kun mukaan lasketaan Pyhän, Luoston, Soutajan, Suvannon, Orresokan ja Kantapäävaaran reitit, käytössäsi on noin 190 kilometriä merkittyjä maastopyöräreittejä.

Polut johdattavat sinut vaihteleviin maisemiin, joissa jylhät kurut, tunturiselänteet ja vanhat metsät vaihtuvat avariin näkymiin. Isokurussa, Isokurunkankaan reiteillä sekä Noitatunturin reitin eteläosassa pyöräily on kuitenkin kielletty yhteensä noin 10 kilometrin matkalla luonnonsuojelullisista syistä.

Pyhätunturin reitistö tarjoaa vaihtoehtoja rauhallisista päiväretkistä haastavampiin tunturiseikkailuihin. Alueella toimii useita yrityksiä, jotka tarjoavat pyörävuokrausta, opastettuja maastopyöräretkiä sekä talvipyöräilyelämyksiä.

Syksyllä alue täyttyy pyöräilyn juhlatunnelmasta, kun Fellscape Gravel kokoaa yhteen pyöräilijöitä ympäri Suomen kokemaan Lapin ruskan satulasta käsin.

Kaikki Pyhä-Luoston maastopyöräilyreitit yhdellä kartalla:


Pyhä-Luosto maastopyöräilyreitit nähtävillä ilmaiseksi. Ostamalla maksullisen (10€) kesän Pyhä-Luosto digikartan olet mukana tukemassa reitistöjen ylläpitoa ja kehitystä. Saat lisäksi käyttöösi reittikokonaisuudet ja paikannuksen kartalle.

Visit_Pyha_Luosto_autumn_2023

Peurakero MTB 24 km

Peurakeron avoimelta tunturin laelta avautuvat upeat maisemat avaraan tunturiluontoon.
pyhahippu_pyöraily.jpg

Pyhäjärven kierros MTB 18 km

Helppokulkeinen reitti johdattaa kauniiseen Pyhäjärven kylään josta on hienot näkymät Pyhätunturiin. Poikkea matkalla Lucky Rachin kahvilassa tai haasta itsesi Pyhäjärven kadonneet kalat pyöräseikkailuun Pyhähipusta.
Visit PyhaLuosto - maastopyöräily

Soutaja MTB reitti 10,6 km

Vaativa nousu Soutajalle palkitsee mastopyöräilijän upeilla maisemilla. Monipuolinen reitti tarjoaa latupohjia, polkuja, kivisiä nousuja ja mutkittelevia laskuja.
VisitPyhaLuosto-maastopyöraily

Tunturiaavan luontopolku 7 km

Koko perheen maastopyöräreitti Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Tunturiaavan luontopolku on monipuolinen suosittu reitti jossa näet vanhaa metsää, aapasoita ja tunturimaisemat.
Visitpyhaluosto huttjärvi mtb

Huttujärvi MTB reitti

Nauti leppoisasta reitistä tunturiluonnossa ja pidä rentouttaja evästauko erämaajärven rannalla.
Pyhä Flow dh biking

Pyhä Flow

Pyhällä pääset kokemaan myös vauhdikkaampaa pyöräilyä. Pyhä Flow on maisemallinen alamäkipyöräilyreitti, joka tarjoaa ajamisen iloa niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin harrastajille.
Downhill biking Pyhä Lapland Finland

Mini Flow

Perheen pienimmät voivat tutustua lajiin turvallisesti eturinteiden taikamatolla sijaitsevalla Pyhä Mini Flow -reitillä.
pumptrackpyha

Pyhä Pump-Track trail

Maksuton rata on tarkoitettu pyöräilyyn, scoottailuun, skeittailuun, rullaluisteluun.
Taneli Roininen MTB Pyhä-Luosto loop.jpg

The Pyhä-Luosto National Park MTB Loop

Reitti yhdistää kansallispuiston Pyhä ja Luoston tunturikeskukset, paikalliset kylät ja alueen nähtävyydet. Reitti kulkee pääosin helppokulkuisilla poluilla sekä vähäliikenteisillä sorateillä, jotka sopivat erinomaisesti maastopyöräilyyn ja gravel-seikkailuihin.

Varaa retkesi online:

 

Two people pictured from behind a tree growing in a swampy area of Pyhä-Luosto, with fells in the horizon and sunset laying a soft warm light to the waterlands and pine trees
Two people pictured from behind a tree growing in a swampy area of Pyhä-Luosto, with fells in the horizon and sunset laying a soft warm light to the waterlands and pine trees

Upea E-MTB seikkailu Peurakerolle

1.6.2026 - 30.9.2026
Alkaen 125.00€
Tule kanssamme ihailemaan Pyhä-Luosto kansallispuiston maisemia voimaannuttavalle kolmen tunnin maastopyöräily retkelle!
Two people on a canoe focused going in a stream of Pyhäjoki
Two people on a canoe focused going in a stream of Pyhäjoki

Tour de Pyhä: kolme aktiviteettia samana kesäpäivänä

1.6.2026 - 30.9.2026
Alkaen 95.00€
Tour de Pyhä kesäretki tarjoaa mahdollisuuden pyöräillä Pyhäjärven ympäri (12 km), meloa pitkin Pyhäjokea (13 km) ja vaeltaa maisemareittiä pitkin Soutajatunturiin (7 km). Päivän aikana nautimme päivän keiton ja kahvit joen varrella.
Pyhä Safariksen pyörävuokraus
Pyhä Safariksen pyörävuokraus

Pyhä Safariksen pyörävuokraus

1.6.2026 - 2.10.2026
10:00 - 16:00
Meillä on kalustossamme Superior täysjoustosähkömaastopyöriä, ja Superior jäykkäperäisiä sähkömaastopyöriä, sekä TUNTURI EMAX EB-F600 (2024) E-fatbikeja, ja muutamia muita pyöriä. Sähköpyörien vuokrahinnat alkaen 30 € / 2 tuntia!!
Pyhä Safaris e-mtb introduction
Pyhä Safaris e-mtb introduction

Pyhä–Luosto E-MTB Intro Ride (2 h)

2.6.2026 - 2.10.2026
09:30 - 11:30
Alkaen 160.00€
Rento johdatus sähkömaastopyöräilyyn helpoilla reiteillä Pyhätunturin alueella. Opit perusajotekniikkaa, jarrutusta ja reittietikettiä ennen kaunista kierrosta metsä- ja tunturimaisemissa. Aikaisempaa maastopyöräilykokemusta ei tarvita.
Pyhahippu_missing_fishs_summer26
Pyhahippu_missing_fishs_summer26

Pyhäjärven kadonneet kalat pyöräseikkailu

15.6.2026 - 31.10.2026
10:00 - 16:00
Maksuton koko perheen pyöräseikkailu. Reitin pituus noin 17km ja kesto noin 2h sähköavusteisella pyörällä. Hae kartta Pyhähipusta, meiltä voit vuokrata myös pyörän. Arvoituksen ratkaisijoille luvassa palkinto. Lisätietoja pelistä sivun alaosassa.
Drone image of Pyhä's new dh mtb route
Drone image of Pyhä's new dh mtb route

Pyhä Flow -alamäkipyöräreitti

19.6.2026 - 20.9.2026
Alkaen 5.63€
Lähes 4 km pitkä, maan maisemallisin alamäkireitti Pyhä Flow sopii niin aloittelijoille kuin kokeneille kuskeille. Pyöräreitti on avoinna PyhäExpress-maisemahissin aukioloaikojen mukaisesti. Katso hissin aukioloajat ja linkki hinnastoon alapuolelta.
Downhill biking Pyhä Lapland Finland
Downhill biking Pyhä Lapland Finland

Mini Flow -alamäkipyöräreitti taikamatolla

19.6.2026 - 20.9.2026
Alkaen 0.00€
Pyhän Mini Flow -alamäkipyöräreitti Alavuokraamon edessä tarjoaa hauskaa ajettavaa kaikentasoisille. Noin 150 m reitin vierellä kulkeva taikamatto toimii maisemahissin aukioloaikojen mukaan. Reitti ja taikamatto ovat maksuttomia.
Kaksi henkilöä kanootilla melomassa Pyhäjärvellä pilvisenä kesäpäivänä lähes tyynellä säällä Pyhätunturi uljaasti taustalla
Kaksi henkilöä kanootilla melomassa Pyhäjärvellä pilvisenä kesäpäivänä lähes tyynellä säällä Pyhätunturi uljaasti taustalla

Pyhä Adventure: Pyöräilyä, melontaa ja patikointia luonnon helmassa

30.6.2026 - 30.9.2026
Tämä ohjelma tarjoaa täydellisen tasapainon fyysisen aktiviteetin ja luonnon tutkimisen välillä, mahdollistaen uppoutumisen Pyhän upeisiin maisemiin. Liity mukaan unohtumattomaan ulkoilmaelämykseen, joka sopii kaikille, myös niille joilla ei ole aiempaa kokemusta vastaavista aktiviteeteista. Kesto kolme tuntia.
Fellscape_070924.jpg
Fellscape_070924.jpg

Fellscape gravel-pyöräilytapahtuma

5.9.2026 - 5.9.2026
Tervetuloa Fellscapeen, jossa gravel-pyöräily yhdistyy henkeäsalpaaviin pohjoisen maisemiin. Lähde mukaan matkaan karujen maastojen ja villien polkujen halki. Valitsitpa sitten 50 tai 100 mailin reitin, liity mukaamme unohtumattomaan tapahtumaan, joka yhdistää mieleenpainuvan pyöräilykokemuksen ikiaikaisiin tunturimaisemiin.

Maastopyöriä ja/tai fatbikejä Pyhällä ja Luostolla vuokraavat:

Pyhä Safaris myös lastenpyöriä

Keskusvaraamo Pyhähippu myös lastenpyöriä

Kultakero-vuokraamo/PyhäStore

Bliss Adventure&Rental

Lapland Safaris (Luosto)

Pyhahippu_summer
Maastopyöräilijän etiketti:

Polku on yhteinen ja luonto kuuluu kaikille. Otamme huomioon muut kulkijat.

Hallittu tilannenopeus tuo turvallisuutta kaikille. Pyöräilijä nopeampana on valmis väistämään muita.

Oikea ajotapa ei kuluta maastoa. Pysymme olemassa olevilla poluilla ja reiteillä. Vältämme lukkojarrutuksia ja herkkiä luontokohteita.

Noudatamme alueen ja reittien sääntöjä sekä roskattoman retkeilyn periaatteita.

Toimimme huomaavaisesti alueen asukkaita, maanomistajia ja reitin ylläpitäjiä kohtaan.

Nautimme luonnosta ja jokaisenoikeuksista muistaen myös vastuumme.

maastopyoraily_pyhaluosto
Talvipyöräily

Kun lumi peittää tunturit, pyöräilykausi ei pääty. Talvipyöräily on sallittua merkityillä reiteillä muualla kuin huolletuilla hiihtoladuilla ja rajoitusalueilla. Poikkeuksena toimii Pyhätunturin ympäri kiertävä erämaalatu, jossa pyöräily on sallittua viikosta 8 alkaen.

Talvipyöräily tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea hiljainen tunturiluonto täysin uudesta näkökulmasta. Reittien huoltotiedot löydät Pyhä-Luosto Trails -palvelusta.

Talvipyoraily_visitpyhaluosto_Flatlight