Aittakurun ulkoilmalava
Aittakurun ulkoilmalava sijaitsee jylhässä Aittakurussa, hiihtokeskuksen kupeessa. Lava on kurun pohjalla ja katsomo on kurun seinämällä. Kurkkaa tarkka sijainti kartalta.
Aittakuruun on muutaman kilometrin matka Hotelli Pyhätunturista. Paikalle voi kävellä (n. 2,5 km) tai pyöräillä (n. 4 km). Kävellen lyhin matka on Tajukankaan kautta varsin jyrkkää polkua pitkin. Kävelymatka on Aittakuruun päin lähinnä alamäkeä, takaisin tietysti taas sitten ylämäkeä. Pyöräillä voi latupohjaa tai kävelytietä pitkin.
Saapua voi myös omalla autolla. Aittakurun P-alueelta tai Pohjoisrinteiden asfalttipohjaiselta P-alueelta kävelymatkaa on noin 1,5 km. P-alueilta kuruun kävellään pururatapohjaa ja pitkospuita pitkin.
Ikärajat:
Aittakurun esitykset ovat ikärajattomia. Omalla paikallaan istuva lapsi tarvitsee oman lippunsa.
Olethan ajoissa:
Esitykset alkavat aina ilmoitettuna kellonaikana. "Portit" aukeavat aina puolisen tuntia ennen esityksen alkamista tai heti, kun soundcheck on valmis. Annathan esiintyjille valmistautumisrauhan ja siirryt katsomoon vasta, kun lavalla on valmista.
Liikkuminen tapahtuma-alueella:
Tapahtuma-alueelle siirtymiseen kannattaa varata aikaa. Kävely Aittakuruun ja kiipeäminen katsomoon saattavat hengästyttää, joten matka kannattaa tehdä kaikessa rauhassa. Kävely maagisessa kurussa on itsessään jo elämys, joten kiirettä ei ole.
Aittakurun pitkospuut ovat suhteellisen kapeat, joten ohittelua kannattaa välttää. Sateella pitkospuut ja katsomorakenteet voivat olla liukkaat, joten suurta varovaisuutta suositellaan. Jalkaan kannattaa valita pitäväpohjaiset kävelykengät. Katsomosta poistuminen rakkakivien puolelle on ankarasti kielletty kivivyöryriskin vuoksi.
Katsomosta poistutaan konsertin jälkeen samaa reittiä kuin on tultukin eli alakautta.
Opastetut kävelyretket Aittakuruun:
Aittakurun esityksiin suosittelemme myös maksuttomia, opastettuja kävelyjä. Lähdöt 1 h ennen Aittakurun esityksiä Hotelli Pyhätunturin pääsisäänkäynnin edestä. Kävelymatka on noin 2,5 km.
Pyörällä Aittakuruun:
Pyörä on kätevä menopeli Aittakuruun saapumiselle. Pyörällä pääsee ajamaan aina Aittakurun pitkospuiden alkuun asti. Pyörän saa parkkeerata mihin tahansa kohtaan, jossa se ei aiheuta muille vaaraa, eikä ole tiellä latupohjalla. Metsänreunassa riittää paljon hyviä paikkoja.
Omalla autolla Aittakurun P-alueelle:
Parkkipaikkoja omalla autolla saapuville löytyy Aittakurun pieneltä parkkipaikalta ja Pohjoisrinteiden valtavalta asfalttiparkkipaikalta.
Taksikyyditykset:
Taksilla liikkuessa päätepysäkki on Aittakurun P-alueella, sillä latupohjalla ei saa ajaa omalla autolla tai taksilla.
Aittakurun saavutettavuus:
Otathan etukäteen yhteyttä osoitteeseen tapahtumat(a)pyha.fi ajoluvan ja ajo-ohjeiden saamiseksi. Autolla voi ajaa lähelle Aittakurun pitkospuiden alkupäätä, jotta kulkeminen on mahdollisimman helppoa. Kaikkien tulee kuitenkin kulkea noin 500 m pitkät pitkospuut perille ulkoilmalavalle. Pitkospuut ovat liukkaat sateella ja sateen jälkeen. Avustaja pääsee maksutta mukaan esitykseen. Pyörätuolipaikkoja on rajallinen määrä kurun alaosassa, lavaa vastapäätä.
Varustautuminen:
Varauduthan Aittakurun ulkoilmaesityksiin säänmukaisella vaatetuksella. Sateenvarjoja ei katsomoissa saa käyttää turvallisuussyistä. Onneksi goretex ja kumisaappaat ovat tunturissa aina muodissa.
Juomat ja ruoat:
Pelkosenniemen oppilaat pitävät pitkospuiden päässä, katsomon ala-osassa kioskia, josta voi ostaa virvokkeita ja pientä syötävää. Maksuvälineenä käy käteinen tai MobilePay. Paikalla ei ole anniskeluoikeuksia. Lasipullojen tuonti katsomoon on kielletty. Katsomossa ei saa tupakoida.
Pidetään tunturi siistinä:
Viethän mukanasi esityksen jälkeen kaiken, minkä olet mukanasi tuonut. Luonnon keskellä roskapöntöt ovat hyvin harvassa.
Ensiapu:
Aittakurun katsomon yläosassa päivystää esitysten ajan koulutettu ensiapuyksikkö. Apua saa siirtymällä katsomon yläpuolelle tai ottamalla yhteyden järjestyksenvalvojiin.
WC:
Kolme ulkohuussia sijaitsevat pitkospuiden alkupäässä. Yksi on esteetön.
Tapahtuma-alueilla liikkuu tapahtumakuvaajia:
Tapahtumakuvaajamme liikkuvat kameroidensa kanssa tapahtuma-alueilla ja taltioivat päivien aikana muistoja mukaan. Kuvaajiamme saa ehdottomasti napata hihasta ja kameralle saa poseerata. Kuvia saatetaan käyttää Pyhätunturi Oy:n eri viestintäkanavissa. Valitsemme kuvat aina huolellisesti, emmekä koskaan halua julkaista kenestäkään epäedullista kuvaa. Voit olla aina meihin yhteydessä, jos mikään mietityttää: tapahtumat(a)pyha.fi