Pyhä Aittakuru

PyhäSana on Pyhätunturin uusin poikkitaiteellinen festivaalitulokas

Tutustu uuteen festivaaliin PyhäSanaan

Festivaaliuutuus PyhäSana yhdistää sanataiteen ja musiikin Pyhätunturin ruskamaisemiin ensimmäistä kertaa 15.–16.9.2023. Tunturin syleilyssä sijaitsevat Aittakurun ja Tajukankaan uniikit ulkoilmalavat toimivat luonnonkauniina puitteina festivaalin esityksille. Viikonloppu kutsuu nauttimaan tunnelmasta myös Pyhä-Luoston kansallispuiston poluille ja alueen ravintoloihin.  

Julkaistu 6.3.2023

Festivaaliviikonlopun ohjelmassa on esityksiä laulaja-lauluntekijöiltä, kirjailijoilta, spoken word -taiteilijoilta, runoilijoilta ja puhumisen ammattilaisilta. PyhäSanan ensimmäiset julkaistut esiintyjät ovat Solju, Juhani Karila, Rosa Coste, Sami Yaffa, Meeri Koutaniemi, Rauli Virtanen, Nykypost ja Markku Ollikainen.   

PyhäSanan lavalle voi päästä myös avoimen haun kautta 

Festivaali avaa kevään aikana myös avoimen taiteilijahaun, jonka kautta on mahdollisuus päästä esiintymään PyhäSana-festivaalille kansallisesti tunnettujen tekijöiden kanssa samoille lavoille. Haun kautta valittaville esiintyjille maksetaan reilun taiteen mukainen palkkio. Haku on auki 14.5.2023 saakka.  

Mukaan voivat hakea kaikki sanataiteen piiriin luettavat teokset, jotka soveltuvat yleisön edessä esitettäviksi. Festivaalille valittavat teokset päättää raati, jossa ovat mukana PyhäSanan taiteellinen johtaja Karri ”Paleface” Miettinen, festivaalin isä ja kuvittaja Lasse Rantanen, laulaja-lauluntekijä ja kulttuurivaikuttaja Jaakko Laitinen ja Pyhätunturi Oy:n tapahtumapäällikkö ja PyhäSanan konseptivastaava Suvi Vuorimäki

– Toiveemme on, että PyhäSanan avoin haku kiinnostaisi erityisesti Pohjois-Suomessa toimivia taiteilijoita, mutta toivotamme tervetulleeksi myös muualta Suomesta tulevat hakemukset. Olit sitten lavarunoilija, spoken word -taiteilija, stand up -esiintyjä tai jotain siltä väliltä, nyt kannattaa hakea mukaan, rohkaisee Lasse Rantanen.   

Lue lisää avoimesta hausta PyhäSanan tapahtumasivulta.

PyhäSanan toteuttamiseen on saatu Taiteen edistämiskeskuksen erityisavustus harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan. 

PyhäSana 15.-16.9.2023

Tutustu esiintyjiin ja osta liput sekä majoitus festivaaliviikonlopulle.

pyha_sana